Ihmiset ja paikat | Tuuli Peltomäki | 7.12.2016

Huiskula Oy – ”luottamus on keskeinen osa yhteistyötä”

Huiskulassa lähestyvä joulu tuoksuu ja tuntuu. Kasvihuoneissa, keltaisten valojen alla sadat tuhannet joulutähdet ja nupullaan olevat amaryllikset ja hyasintit odottavat pääsyä suomalaisiin koteihin.

Turkulaisen Huiskula Oy:n toimitusjohtaja Jaakko Rantanen kulkee tottuneesti kasvihuoneesta toiseen. Ilma on kostea ja kukkameri valtaisa – eikä ihme, sillä Turussa sijaitsee myös Huiskulan tuotanto Huiskulan Puutarha Oy, joka on pinta-alaltaan Suomen suurin kukkaviljelmä. Rantanen on työskennellyt Huiskulassa kolmisenkymmentä vuotta ja tuntee alueen kuin omat taskunsa.

Turun Yrittäjät valitsivat Huiskulan vuoden 2016 yrittäjäperheeksi. Tänä päivänä Huiskulan operatiivisessa johdossa ja pääomistajina on kolmannessa polvessa viisi serkusta – Rantanen on yksi heistä.

– Meillä omistajilla on vahva usko tulevaisuuteen. Perheyrittäjyys mahdollistaa joustavan ja ketterän päätöksentekoketjun. Tehtyjen ratkaisujen on oltava kestäviä pitkällä tähtäimellä – olemmehan itse todentamassa niiden seurauksia, Rantanen sanoo.

Haitarinsoitosta se kaikki alkoi

Tulppaanisipuli Huiskula

Tulppaaneita valmistuu talvi- ja kevätmarkkinoille 18 miljoonaa. Se on Huiskulan suurin yksittäinen myyntiartikkeli.

Huiskula perustettiin vuonna 1934, kun Reino ja Meeri Murto lunastivat Huiskulan tilan Turusta Reinon haitarinsoitolla tienaamilla ja säästämillä rahoilla. Ensimmäisinä vuosikymmeninä tilalla viljeltiin vihanneksia ja ravintokasveja, ja 1940-luvun lopulla istutettiin 1500 omenapuuta. Kukkaviljely alkoi samoihin aikoihin, ja 1950-luvulla tuonnin osittaisen vapautumisen myötä Huiskulalla olikin pian yksi maan suurimpia neilikkaviljelmiä. Myös muita kukkia otettiin tuotantoon, ja ensimmäiset kasvihuoneet rakennettiin 1970-luvulla. Kun Suomi liittyi Euroopan Unioniin, kukkatuonti vapautui kokonaan. Huiskula laajensi kukkatukkuverkostoaan, ja kukkatukkukaupasta tuli yrityksen päätoimiala. Kukkatuotantoa ei kuitenkaan unohdettu, ja oma, kotimainen tuotanto on yhä tänä päivänä merkittävässä roolissa. Huiskulan liikevaihto on 37 miljoonaa euroa, josta vajaa yhdeksän miljoonaa tulee omasta tuotannosta.

Tänä päivänä Huiskula harjoittaa kukkien tukkukauppaa, tuotantoa ja maahantuontia, ja päätoimipaikka on edelleen Turussa, samalla tilalla, josta kaikki sai alkunsa yli 80 vuotta sitten. Tukkutoimipisteitä on lisäksi kahdeksalla muulla paikkakunnalla. Huiskulan asiakkaita ovat kukkien jälleenmyyjät – kukkakaupat, kauppaketjut ja puutarhamyymälät. Lisäksi yritys myy taimia kukkien ammattiviljelijöille. Omassa tuotannossa valmistuu vuosittain noin kolme miljoonaa kukkivaa ruukkukasvia ja 75 000 kesäkukka-amppelia.

Toimiala tuo erikoispiirteitä kuljetukseen

Kaukokiito on merkittävä kumppani Huiskulan kotimaan kuljetuksissa, ja yhteistyö on kestänyt jo yli neljännesvuosisadan. Kukat kuljetetaan asiakkaille rullakoissa, ja logistiikkaan kuuluu myös rullakoiden toimitus takaisin Huiskulaan. Tuotteet ovat erikoislaatuisuutensa vuoksi herkkiä kuljetusketjussa tapahtuville muutoksille:

– Kukat eivät ole herkkiä vain sääolosuhteille vaan myös viiveelle ja sille, miten niitä käsitellään. Kun kukat lähtevät meiltä matkaan, niiden on oltava seuraavana päivänä asiakkaalla. Kaukokiito tuntee alamme erityispiirteet, ja luottamus on keskeinen osa yhteistyötä, Rantanen kertoo.

Sääolosuhteet vaikuttavat myös kuluttajakysyntään: paitsi, että kylmä ilma luo haasteita tuotannolle ja logistiikalle, myös kuluttajat muuttuvat varovaisemmiksi, koska pelkäävät kukkien paleltuvan. Silloin kukat saattavat jäädä herkästi kauppaan. Kuluttajakysyntä ja sääolosuhteet korreloivat varsinkin eteläisessä Suomessa:

– Pohjois-Suomessa ollaan harjaantuneempia toimimaan kylmässä, mutta talvi yllättää meidät etelässä asuvat joka vuosi, Jaakko sanoo.

Huiskulalla on käytössä myös omaa kuljetuskalustoa, jolla yritys toimittaa tilauksia lähialueille päivittäin ja pääkaupunkiseudulle vähintään kolme kertaa viikossa:

– Olemme onnistuneet optimoimaan oman kaluston ja ostetut logistiikkapalvelut siten, että käytössämme on koko maan kattava terminaaliverkosto ja mahdollisuus tavoittaa mikä paikkakunta Suomessa tahansa, Rantanen kertoo.

Tule joulu kultainen

Jaakko Rantanen

– Työllistämme paljon sekä suomalaisia että muiden maiden kansalaisia. Monikulttuurisuus ja ihmisten yhdenvertaisuus ovat juurtuneet syvälle yrityksemme arvoihin ja päivittäiseen toimintaan, kertoo Huiskula Oy:n toimitusjohtaja Jaakko Rantanen.

Sesongit ovat Huiskulalle tärkeää aikaa, ja siksi henkilöstön määrä vaihtelee vuodenajasta riippuen. Huiskula-konsernin 150 työntekijästä puutarhassa työskentelee vakituisesti 50 kukkatuotannon ammattilaista, mutta kiireisimpinä sesonkiaikoina määrä lähes kolminkertaistuu.

Joulu on yksi vuoden kiireisimmistä sesongeista. Hyasintti on Huiskulassa edelleen kappalemääräisesti myydyin joulukukka, vaikka luvut ovat vuosikymmenten saatossa laskeneet, kun rinnalle on tullut vaihtoehtoisia tuotteita. Nykyään jouluisin myydään perinteisten kukkien lisäksi esimerkiksi sypressejä ja tulppaaneja, joiden satokausi alkaa jouluna.

– Kasvimaailma on melko konservatiivinen, ja kukkatrendit syntyvät ennemmin siitä, voidaanko kukkia jotenkin ”tuunata” tai jalostaa. Valkoisen kukan osuus joulukukissa on ollut jo parikymmentä vuotta nousussa. Lisäksi kullan ja hopean suosio vaihtelee vuodesta riippuen, Jaakko kertoo.

Alkava vuosi näyttää Huiskulan kannalta lupaavalta. Huiskula saa lisäkapasiteettia 5500 neliön kasvihuonelaajennuksesta, joka on juuri otettu käyttöön. Kevään tilauskanta on ennätyksellinen, ja kiinnostus kotimaista kukkatuotantoa kohtaan on kasvanut.

– Sekä jälleenmyyjät että kuluttajat arvostavat kotimaisia tuotteita aiempaa enemmän. Se valaa myös meihin omistajiin uskoa investoida omaan tekemiseen. Kun kysyntä kasvaa, on meidän kyettävä skaalautumaan ja vastaamaan tarpeeseen, Rantanen päättää.

Jaa artikkeli
  •  
  •  
  •  
  •  
  •  
  •  
  •  

Keskustele ja kommentoi

kommenttia