Ihmiset ja paikat | Tuuli Peltomäki | 23.1.2017

Jakoauton matkassa

Vielä toistaiseksi kuljetuspalveluissa käytetään paperisia rahtikirjoja, mutta digitalisoituminen tulee viemään ne lähitulevaisuudessa verkkoon. Van & Poika Kuljetuspalveluilla Kaukokiidon jakokuljetuksia ajava Mika Härmälä tarkistaa, että kaikki aamupäivän lähetykset on toimitettu.

Kaukokiidon jakelupalvelukuljetuksia hoitava Mika Härmälä taiteilee tottuneesti Helsingin keskustan liukkailla mukulakivillä ja kapeilla kaduilla. Ratin taakse istutaan silloinkin, kun ulkona on hyytävä pakkanen. Kuljetusala on miehellä verissä.

Aamuseitsemältä Kaukokiidon Vantaan Voutilan terminaalissa käy kova kuhina. Terminaalityöntekijät huolehtivat siitä, että maakunnista illan ja yön aikana tulleet lähetykset löytyvät terminaalista oikeilta paikoilta. Kuljettajat puolestaan poimivat lähetykset jakoautojen kyytiin toimitettaviksi edelleen vastaanottajille. Van & Poika Kuljetuspalveluilla työskentelevän Mika Härmälän pääjakoalue on Helsingin ydinkeskusta. Hän poimii lähetykset 00100- ja 00200-kylttien alta.

– Vantaan ajojärjestelyssä kaverit tuntevat hyvin autojen mitat. Ei tarvitse jännittää, mahtuuko suunniteltu kuorma autoon, Mika kehaisee, työntää pumppukärryllä 200 kilon lavan autoon ja lukee mobiililaitteella lähetyksessä olevan kollitunnisteen. Sen avulla pystytään sähköisesti seuraamaan lähetyksen kulkua aina lähettäjältä vastaanottajalle saakka.

Ennen kierrokselle lähtöä autoa lämmitellään hetki. Etelässä on talven kylmin päivä, mittari näyttää lähes -20 C pakkasta. Mika ajaa nostettavalla katolla varustetulla tunneliautolla, joka on tavallista kuorma-autoa matalampi. Se on välttämätön Helsingin keskusta-ajossa – auto on matalimmillaan 2,60 metriä korkea, ja matalimmat jakopaikat ovat vain viisi senttiä korkeampia. Maksimikorkeudessaan auto on 3,2 metriä.

– Ahtaissa jakopaikoissa on oma viehätyksensä – se on itsensä haastamista, sillä sisälle ja pois on päästävä joka kerta turvallisesti. Itse en ole kuljettajanurani aikana koskaan kolhinut autoa, Mika virnistää ja lähtee matkaan.

Tuttuja ja Suomipoppia

Aamun ensimmäinen lähetys toimitetaan Pitäjänmäelle. Alueen jakoja tekee normaalisti isompi kuorma-auto, mutta tämä lähetys toimitetaan parkkihalliin, jossa on 3,3 metrin korkeusrajoitus.

– Morjesta! Mitä mies? Teillä on täällä sisällä vähän lämpimämpää kuin tuolla ulkona, Mika tervehtii lähetystä vastaan tullutta henkilöä. Useille asiakkaille tavaraa toimitetaan säännöllisesti, ja ihmiset ovat tulleet Mikalle tutuiksi. Tavaran vaihtaessa omistajaa vaihdetaan usein pikaisesti myös kuulumiset.

Monien asiakkaiden lähetysten toimituksessa on omat erityispiirteensä, ja niiden tuntemus helpottaa ja nopeuttaa yhteistyötä. Helsingin kapeilla kaduilla on tiedettävä, mihin auton voi jättää jaon ajaksi parkkiin. Tunneleissa ja parkkihalleissa on korkeusrajoitus, joka tulee huomioida jo ennen liikkeelle lähtöä. Jotkut asiakkaat ovat puolestaan voineet tilata etukäteen esimerkiksi tavaran sisäänkannon, jotkut puhelinsoiton ennen lähetyksen toimitusta.

Radio Suomipop soi auton hytissä, Aamulypsy on vauhdissa. Matka jatkuu.

Helsingissä tavara kulkee maanalaisessa kaupungissa

Helsinki tunneli
Vain harva tietää, että Helsingin alle on rakennettu maanalainen kaupunki. Teitä on useiden kilometrien edestä, ja osa niistä on raskaan liikenteen käyttämiä tunneleita, joiden ansiosta tavaraliikenne saadaan maan alle ja toimimaan jouhevammin.

– Esimerkiksi keskustan huoltotunneli on 2,2 kilometriä pitkä ja kulkee Ruoholahdesta Kaisaniemeen. Maan alla jaetaan ja noudetaan myös monien yritysten – kauppojen, ravintoloiden ja kahviloiden – lähetykset, Mika kertoo ja kurvaa sisälle tunneliin.

Tunnelma tunnelissa on samanlainen kuin moottoriteiden pitkissä tunneleissa – tämä tunneli tosin haarautuu ja vie yritysten lastaus- ja purkulaitureille. Liikennettä on vain vähän. Tunneli säästää raskaalta liikenteeltä huomattavasti aikaa ja nopeuttaa näin lähetysten toimitusta.

Huikeita näkymiä maisemakonttorissa

Van ja Poika Kuljetuspalvelut
Mika Härmälä aloitti kuljetusalalla vuonna 2007. Ala on miehellä verissä, sillä myös Mikan isä ja kaksi veljeä ovat ajaneet koko elämänsä isoja autoja. Kaukokiidolla Mika on työskennellyt kolme vuotta.

– Tässä työssä on sopivassa suhteessa mahdollisuus tavata uusia ihmisiä ja olla omissa oloissaan. Lisäksi autot ovat aina kiehtoneet. Neljän seinän sisällä työskentely ei ole mun juttu. Maisemat vaihtuvat ja konttori tarjoilee välillä huikeita näkymiä, kertoo Mika ja asettuu Eiran rantaan kuvattavaksi. Jäänsinistä merta verhoilee utu, jonka takaa kurkistaa aamupäivän aurinko. Ei hullumpaa.

Eirasta matka jatkuu ydinkeskustaan, jossa Mika ajaa tottuneesti ruuhkaisilla, kapeilla kaduilla. Yksi pysähdyksistä on työmaalla, jonne Mika soittaa etukäteen. On tärkeää, että tavara saadaan eteenpäin nopeasti, jotta ei häirittäisi muuta liikennettä. 600-kiloinen lava vaihtaa nopeasti omistajaa.

– Kun miettii ajojärjestystä, on hyvä tietää Helsingin yksisuuntaiset kadut ja muut erityispiirteet. Keskusta-ajoon ei voi lähteä kovalla kiireellä. Se on liikenneturvallisuusriski ja mahdottomuus, kun liikenne on täällä mitä on. Haastavinta ajossa on keskustan kapeat kadut varsinkin talvisin, kun lumi tienvarsilla ajaa parkissa olevat autot keskemmälle tietä ja tilaa on entistä vähemmän, Mika sanoo.

Lounasaika lähestyy. Ydinkeskustassa ajavat kuljettajat ovat Mikalle tuttuja. Jos aikataulut kohtaavat, lounaalla käydään porukalla. Kierroksen päätteeksi Mika soittaa ajojärjestelyyn:

– Moro! Tyhjä on, Mika sanoo ja kääntää nokan kohti Voutilan terminaalia. Päivän ensimmäinen kierros on takana ja toinen alkamassa.

Keskustele ja kommentoi

kommenttia