Ihmiset ja paikat | | Jari Immonen | 19.4.2016

Kaukokiito, ajassa kehittyvä logistiikkayritys

Kaukokiito omaa vahvan identiteetin sekä pitkät perinteet, jotka ovat muotoutuneet yli 60-vuotta kestäneen historian aikana. Erityispiirteenämme on yksityinen suomalainen omistus ja sitä kautta toimintaan vahvasti heijastuva yrittäjämäinen ja käytännönläheinen toimintatapa. Näillä vahvuuksilla Kaukokiito on menestynyt vuosikymmenten saatossa. Muuttuvassa maailmassakaan emme halua rikkoa vahvuuksiamme vaan rakentaa niiden päälle ajanmukaisia osia parantamaan Kaukokiitoa ja sen palveluja edelleen.

Olemme kertoneet itsestämme Some-kanavien kautta viimeisen vuoden aikana ja saaneet merkittävän määrän seuraajia. Joistakin postauksista on tullut todellisia hittejä. Kokemuksista rohkaistuneina päätimme edelleen kehittää sähköisten kommunikaatiokanavien hyödyntämistä.

Luet parhaillaan uutta ”Päivin öin” sähköistä sidosryhmälehteämme. Tulemme julkaisemaan lehdessä monipuolisesti artikkeleita asiakkaidemme kokemuksista, Kaukokiidon palveluista ja kehítyshankkeista, palvelua tuottavista ammattilaisistamme sekä hyödyllistä koko alaa koskevaa tietoa. Emme unohda myöskään viihteellistä puolta. Tavoitteenamme laatia lukijoillemme mielenkiintoinen ja hyödyllinen lukukokemus.

Otamme mielellämme vastaan palautetta sekä kehitysehdotuksia lukijoiltamme.

Toivottavasti viihdyt kyydissämme!

jari_immonen

Toimitusjohtaja Jari Immonen

Keskustele ja kommentoi

kommenttia