Ihmiset ja paikat | Tuuli Peltomäki | 13.2.2017

Mitä kaukokiitolaisuus on?

Kaukokiidolle tunnusomaista ovat pitkät työurat. Se on perheyhtiöiden omistama järjestelmä, jossa perheyrittäjyys luo tekemiseen ja kulttuuriin omanlaisensa leiman. Ystävänpäivän kunniaksi kysyimme neljältä ”kakelaiselta” ajatuksia kaukokiitolaisuudesta.

Monesti Kaukokiidossa kuulee puhuttavan, että kaukokiitolaisen tunnistaa heti, kun hän astuu ovesta sisään. Millainen tyyppi kaukokiitolainen sitten on? Millaisia asioita Kaukokiidossa arvostetaan? Kysyimme neljältä ”kakelaiselta”, mikä sai aikoinaan lähtemään kuljetusalalle, millainen on tyypillinen kaukokiitolainen, ja mitä kaukokiitolaisuus heille merkitsee. Näyttää siltä, että sattuma on pelannut suurta roolia monien uravalinnassa.

Koiran ulkoiluttamisesta se alkoi

Tampereen Raholan palvelukeskuksen käytävällä raikuu nauru. Sen omistajan tunnistaa heti myyntiassistentti Sirpa Nurmikoluksi, joka on yksi pisimpään Kaukokiidossa työskennelleistä työntekijöistä. Hän tuli taloon 16-vuotiaana 42 vuotta sitten. Keittäjäksi alkujaan kouluttautunut Sirpa päätyi kuljetusalalle vahingossa:

– Olin juuri valmistunut ammattikoulusta ja aloitin työt iltavuorossa kahvilassa, mutta nuorena iltaisin halusi mieluummin nähdä kavereita työnteon sijaan. Työvoimatoimistosta kuulin, että Kaukokiito etsii lähettiä, ja talsin samana päivänä silloiseen Nekalan terminaaliin kysymään töitä. Aloitin työt seuraavana päivänä, Sirpa hymyilee ja jatkaa:

– Hoidin talon pankkiasioita kävellen, ja tuli siinä talonmiehen koirakin ulkoilutettua samalla. Joskus vein isoimmat laskut linja-autolla asiakkaille saakka. Tiskasin kahvikupit, tuurasin puhelinkeskusta ja leimasin rahtikirjoja silloin, kun tarvitsivat apua.

Vuosien kuluessa Sirpan työnkuva kehittyi ja muuttui: hän työskenteli muun muassa laskutuksessa, asiakaspalvelussa, tallensi rahtikirjoja ja vastasi varastokirjanpidosta. Myyntiassistenttina hän on työskennellyt vuodesta 1998. Työn mielekkyys onkin Sirpalle tärkeää:

– Minulla on aina ollut mahdollisuus tehdä vaihtelevaa työtä, joka ei ole vain yhden toistoa, Sirpa sanoo.

Organisaation ja volyymin kasvu on johtanut siihen, että vastuita on jaettu aiempaa selkeämmin eri osastoille. Sen ja maantieteellisten etäisyyksien vuoksi kaikkia organisaatiossa työskenteleviä ei ole mahdollista tuntea niin hyvin kuin haluaisi. Kaukokiitolaisen tunnistaa kuitenkin jo kaukaa:

– Näen ihmisestä heti, onko hän selkeä kaukokiitolainen. Tyypillisellä kaukokiitolaisella on huumorintajua: kykyä nauraa itselleen ja kestää pientä humoristista sanailua. Täällä täytyy olla vähän jätkä, mutta kuitenkin fiksu jätkä, Sirpa nauraa.

Leppoisa kansanmies

terminaali
Toni Ojala asteli Kaukokiidon Turun terminaaliin ensimmäistä kertaa helmikuussa 1997 – tasan 20 vuotta sitten. Tuolloin alun perin kolmen kuukauden työharjoitteluun terminaaliin tullut Toni ei vielä tiennyt, että uravalinta oli sitä myöten sinetöity.

– Opiskelin aikoinaan Porissa suurtalousesimieheksi, mutta ymmärsin nopeasti, että ala ei ollut minua varten. Kävin vartijan kurssin ja toimin pari vuotta Turussa vartijana, mutta pelkkä yötyö ei tuntunut loppuelämän ratkaisulta. Hakeuduin lopulta ammatinvalintapsykologin juttusille, ja hän ohjeisti hakemaan työvoimapoliittiselle kurssille, jonne meitä pääsi lopulta 120 hakijan joukosta tusina. Kurssia sponsoroivat useat yritykset, joista meidän tuli hakea harjoittelupaikkaa. Yksi näistä yrityksistä oli Kaukokiito, Toni kertoo.

Suuren vaikutuksen Toniin teki Kaukokiidon silloinen terminaalipäällikkö, joka tarjosi harjoittelupaikkaa nuorelle, 23-vuotiaalle kaverille:

– Hän antoi talosta ja itsestään niin positiivisen kuvan, että uskalsin lähteä yrittämään uutta tilanteessa, jossa en vielä tiennyt, mikä haluan olla isona, Toni muistelee.

Tänä päivänä Toni toimii lisäksi Turun terminaalityöntekijöiden luottamusmiehenä. Työkaverit ovatkin suurin syy siihen, että ura Kaukokiidolla on jatkunut jo kaksi vuosikymmentä.

– Kaukokiidossa puhutaan usein perheestä, ja se kuvaa mielestäni hyvin kulttuuriamme: vaikka joskus on ”nokkapokkaa”, tulen kaikkien kanssa hyvin juttuun. Tyypillinen kaukokiitolainen on mielestäni leppoisa kansanmies, joka osaa puhua silloin, kun kuuluu puhua ja vaieta silloin, kun on vaikenemisen aika.

Ei oppi naista ojaan kaada

Tanja Lätäkönmäki työskentelee Tampereen Myllypurossa ajojärjestelijänä. Vuosia Kaukokiidolla on takana jo 17.

– Tulin Kaukokiitoon parikymppisenä tyttönä tallentajaksi aikana, jolloin kaikki rahtikirjat tallennettiin järjestelmiin manuaalisesti. Lopulta siirryin ajojärjestelyyn – vastasin aluksi noutokuljetuksista, sitten liikennöitsijöiden runkokuljetuksista. Sittemmin uuden systeemin myötä vastuulleni tuli jälleen Tampereen alueen nouto- ja jakelukuljetuksiin liittyvät työt. Teen myös erikoislaskutusta.

Tanja kouluttautui työn ohessa merkonomiksi. Opetettuja asioita oli helppo omaksua, kun niitä pystyi peilaamaan työelämässä kertyneisiin kokemuksiin. Tanja näkee halun oppia uusia asioita tärkeäksi kaikille kaukokiitolaisille:

– Meiltä kaukokiitolaisilta vaaditaan ongelmanratkaisutaitoja sekä kykyä sopeutua ja omaksua uusia asioita, sillä ala muuttuu koko ajan. Meidän on kyettävä yhdistämään vanhoja ja uusia toimintamalleja. Kilpailussa ei pysy mukana, jos jää ihmettelemään, että ”kun silloin ennen vanhaan…” Tanja pohtii ja jatkaa:

– Aiemmin kaukokiitolaisen yhdisti helposti vanhan kansan rekkamieheen, joka ei ”näillä nakkisormilla näyttöpäätteitä näppäile”. Tänä päivänä kuljettajillamme on hyvä tekninen osaaminen. Enää emme pärjää pelkällä kynällä ja paperilla.

Kaukokiidossa Tanja arvostaa suomalaisuutta ja pysyvyyttä.

– Omistajamme ovat suomalaisia perheyrityksiä, ja kaikki ovat sitoutuneita kotimaiseen tekemiseen. Se luo turvaa ja jatkuvuutta tekemiseen. Olen ylpeä pitkästä työurastani Kaukokiidolla, Tanja päättää.

Ihmiseltä ihmiselle

vantaan terminaali
Markku Kiesi on työskennellyt Kaukokiidon avainasiakasjohtajana pian kahdeksan vuotta. Hän vastaa yhteistyöstä kansainvälisten asiakkuuksien ja kuljetus- ja huolintaliikkeiden kanssa. Kuljetusalalla Markku on kuitenkin ollut jo 40 vuotta. Ura alkoi vuonna 1977, kun Markku kuuli kavereiltaan, että kansainvälinen kuljetusliike Team-Trans Oy etsii huolitsijaa.

– Silloin en edes tiennyt, mitä huolitsija tekee. Nyt tiedän, Markku nauraa.

Sittemmin huolitsijan tehtävät tulivat tosiaan tutuiksi. Kaukokiidolle Markku tuli DSV-yhtiöiden myynnistä. Kaukokiidossa Markku arvostaa ennen kaikkea laatua, korkeaa palvelutasoa ja sitoutumista yhteiseen tekemiseen.

– Perheyrittäjyys näkyy Kaukokiidossa siten, että olemme aina tavoitettavissa ja asiakasta varten. Meiltä puuttuu virkamiesmäinen 8-16 -ajattelu, Markku kertoo.

Kahdeksan vuoden aikana Kaukokiidon volyymi on kasvanut ja asiakasvaatimukset kehittyneet ja muuttuneet. Se on pakottanut muuttamaan myös toimintatapoja prosessimaisempaan suuntaan. Sähköiset yhteydet ovat tulleet yhä tärkeämmiksi lähetysten ohjauksen ja seurannan kannalta. Muutosten keskellä henkilökohtaista vuorovaikutusta ei saa unohtaa:

– Kuljetusalalla tapahtuvien muutosten keskellä meidän on muistettava, että kaiken keskiössä on yhä toiminta ihmiseltä ihmiselle, Markku päättää.

Jaa artikkeli
  •  
  •  
  •  
  •  
  •  
  •  
  •  

Keskustele ja kommentoi

kommenttia